Deemec Oy edelläkävijänä työhyvinvoinnin eturintamassa – Negen geeni- ja elintapa-analyysit osana yrityksen työterveysratkaisua.

Perjantai, 16 marraskuu, 2018

”Tavoitteenani on varmistaa, että yrityksen tärkein kilpailuetu, alan parhaat asiantuntijat, pysyvät terveenä. Meille ei riitä paras sairaudenhoito. Haluan tarjota myös parhaat työkalut yksilölliseen terveydenhoitoon”. Sami Rajala, Deemec Oy:n toimitusjohtaja toteaa.

Deemec Oy, on tehnyt sopimuksen Negen Oy:n geeni- ja elintapa-analyysien käyttöönottamiseksi osana työterveyshuollon kokonaisratkaisuaan.

”Deemec:n keskeisin voimavara ja kilpailuetu on osaava henkilöstö. Haluamme olla erinomainen paikka työskennellä ja pitää huolta siitä, että työntekijämme tietävät meidän pitävän huolta heidän terveydestään ja hyvinvoinnistaan.
Olen iloinen, että voimme tarjota markkinoiden kattavimpien sairauskuluvakuutusten ja työterveyspalveluiden rinnalle vaikuttavat työkalut yksilölliseen ja ennakoivaan terveydenhoitoon. Sairastumisten ennaltaehkäisy on merkittävä asia meille. Emme voi korvata työntekijöidemme ainutlaatuista osaamista heidän sairastuessaan. Mikäli voimme välttää yhdenkin sairastumisen, hyöty ei tule pelkästään vältetyissä sairaspoissaoloissa, vaan meillä tärkeän ihmisen terveyden turvaamisessa. Tästä hyötyy myös meidän asiakkaat” kertoo Deemec Oy:n toimitusjohtaja Sami Rajala.

“Olemme erittäin iloisia saadessamme tehdä yhteistyötä Deemec Oy:n kanssa. Yhteistyö näiden edelläkävijäyritysten kanssa nostaa analyysityökalujemme tunnettuutta ja tuo havainnollisesti esiin palvelumme etuja osana työterveyshuollon ratkaisuja.” kommentoi Negenin toimitusjohtaja Kimmo Aro.

Kansansairaudet, kuten sydän- ja verisuonisairaudet ja tyypin 2 diabetes, muodostavat kasvavan osuuden yritysten työterveyshoidon kustannuksista. Perimän osuus näiden sairauksien synnyssä on ollut tiedossa jo pitkään, mutta tehokkaat työkalut luotettavaan aikaiseen riskien tunnistamiseen ovat puuttuneet. Negen on ratkaissut tämän ongelman ainutlaatuisella analyysityökalullaan, joka huomioi erittäin kattavasti kyseisten sairauksien taustalla olevan genetiikan sekä sairausriskiin keskeisesti vaikuttavat elintapatekijät. Negenin interaktiivinen ja helposti ymmärrettävä raportti auttaa tunnistamaan yksilöllisesti ne keskeiset elintapatekijät, joilla on suurin alentava vaikutus sairastumisriskiin. Geneettisen tiedon hyödyllisyys kansansairauksien ehkäisyssä (1) ja elintapamuutoksia motivoiva vaikutus on hyvin dokumentoitu tieteellisissä julkaisuissa (2).

Deemec Oy yrityksenä

Deemec Oy on noin 30 henkilöä Suomessa ja 8 henkilöä Romaniassa työllistävä mekaniikkasuunnitteluun keskittynyt insinööritoimisto. Yritys on pääosin henkilöstön omistama, joka takaa motivoituneet ja sitoutuneet suunnittelijat. Mekaniikkasuunnittelun lisäksi Deemec tuottaa visualisointeja, animaatioita ja VR -ympäristöjä 3D-mallien pohjalta. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 2,3 m€ ja yrityksemme on palkittu esimerkiksi Suomen vahvimmat platinasertifikaatilla. Tunnetuimmat asiakasreferenssimme ovat Kone Oyj, Valmet paperikoneet, Outotec Oyj ja Evac Oy.

Deemec
Lisätietoja : www.deemec.com
Sami Rajala, toimitusjohtaja - Deemec Oy
sami.rajala@deemec.com

Negen yrityksenä

Negen on suomalainen, genetiikkojen ja lääkäreiden perustama genetiikan teknologiayritys. Negen tarjoaa työkaluja yleisimpien kansansairauksien, kuten sydän- ja verisuonisairauksien ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn.

Lisätietoja : www.negen.fi
Kimmo Aro, toimitusjohtaja - Negen Oy
kimmo.aro@negen.fi

Viitteet:
(1) Kiera et al: Nature Genetics volume 50, sivut 1219–1224 (2018)
(2) Individual access to genomic disease risk factors has a beneficial impact on lifestyles, European Society of Human Genetics, June 15, 2018

Share this

Takamäki Yhtiöt ottaa seuraavan askeleen työterveyshuollossa – Negen Oy:n geeni- ja elintapa-analyysit osaksi yrityksen työterveysratkaisua

"Paras tapa ratkaista ongelma on pitää huolta ettei ongelmaa koskaan edes synny. Sama pätee työterveyshuoltoon: kaikista tehokkainta on tunnistaa ajoissa sairastumisriski ja pitää huolta, ettei sairaus puhkea." Kaarlo Vakkilainen, operatiivinen johtaja, Takamäki Yhtiöt.

Lue lisää

Negen mukana I Love Me -messuilla Helsingin messukeskuksessa

I love me -messut kokoaa yhteen tulevan kauden hius- ja meikkityylit, muodin kuumimmat trendit, koru- ja kellomaailman viimeisimmät tuulet sekä uusimmat kauneuden ja terveydenhoitotuotteet ja -palvelut.
Tule tutustumaan Negen genomianalyyseihin ja kuuntelemaan luentoa ja paneelikeskustelua, jossa pohditaan geenitestien hyödyllisyyttä terveyden ylläpitämisessä.

Lue lisää

Geenitestit laajentavat apteekkipalveluita ennakoivaan terveydenhoitoon

Tamro on aloittanut suomalaisen Negen Oy:n geenitestien apteekkimyynnin pilotoinnin. Yhteistyö on esimerkki uudenlaisista, ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon tähtäävistä apteekkipalveluista, joita Tamro edistää yhdessä apteekkareiden ja kumppaneiden kanssa.

Lue lisää